Nykyään useimmat meistä katselevat elokuvia netissä vähintäänkin silloin tällöin. Suurin osa elokuvan ja ylipäätään kulttuurin ystävistä maksaa säännöllisesti jonkin netin suoratoistopalvelun käytöstä ja monet meistä jopa pääsystä useampaan eri suoratoistopalveluun. Jos elokuvat ovat lähellä sydäntä, eikä aika tai taloudellinen tilanne …

Tutustu elokuvagenreihin netin suoratoistopalveluissa Read more »

Aikojen kuluessa maailmassa on tehtailtu tuhansia ja jälleen tuhansia elokuvia. Läheskään kaikki niistä eivät edes päädy valkokankaille, ja elokuvateattereihinkin pääsevistä elokuvista vain murto-osasta tulee aidosti suosittuja elokuvia. Mitkä ovat sitten tekijöitä, jotka yhdistävät kaikkia suosittuja elokuvia? Millä perusteella jokin elokuva …

Mikä tekee elokuvasta suositun? Read more »

Elokuvien katselussa on tapahtunut aivan valtavia muutoksia kuluneen kymmenen vuoden aikana. Vaikka elokuvateatterit ovat toki yhä huippusuosittuja, katsellaan elokuvia nyt kotona enemmän kuin koskaan. Tämä johtuu siitä, että netin suoratoistopalveluiden yleistymisen myötä elokuvat ovat ulottuvillamme aivan eri tavalla kuin ennen …

Suoratoistopalvelut – eräänlaisia elokuvateattereita netissä Read more »

Erilaisia elokuvagenrejä listattaessa monella tulevat ensimmäisten joukossa varmastikin mieleen kauhuelokuvat. Kauhu elokuvissa jakaa vahvasti mielipiteitä, sillä yleensä siitä joko pitää tai sitä ei voi sietää. Koska kauhuelokuville löytyy kuitenkin valtava fanikunta, tehtaillaan maailmalla vuosittain satoja tai jopa tuhansia kauhuelokuvia. Onkin …

Kauhuleffat – yksi suosituimmista elokuvagenreistä Read more »